No, lähtisitkö uudestaan?

Eilen  vietin pitkän, ihanan kesäpäivän saunoen, muikkuja maistellen ja kuulumisia päivittäen n jo vuosikymmenet  tuntemamme opettajapariskunnan kanssa.

Myös heiltä sain kuulla tuon jo lukuisia  kertoja kuulemani kysymyksen: " No, lähtisitkö uudestaan?"
He ovat kertakaikkisen upeita opettajia ja olisin niin toivonut, että täysin varauksetta olisin voinut sanoa heille:" Joo, ilman muuta lähden, ja teidänkin pitäisi ".

Nyt olen kysynyt tuota samaa monta kertaa itseltäni ja huomaan vastaavani:" Kyllä, mutta ja jos".

Uskon lujasti projektin  tarpeellisuuteen ja siihen, että tapa, jolla toimimme on erittäin käytännönläheinen ja konkreetti keino vaikuttaa siihen, että kenialaislapset, joilla on nyt oppivelvollisuus, saisivat jatkossa monipuolisempaa ja tehokkaampaa opetusta.

Sillä se, mitä nyt näin oli toisinaan hyvin hämmentävää.Lapset opettelivat lähes kaiken  ulkoa, joten tunnit olivat jatkuvaa toistamista sekä monenlaista säätöä kolmen kielen sekamelskassa.
Hyvin paljon opettajan aikaa kului toissijaisiin asioihin.

Esimerkkinä se, että oppikirjat jaettiin joka tunnin alussa

( 40 oppilaalle)  laatikosta ja koottiin tuntien lopuksi  talteen.Se vei joka tunnista huomattavan osan.
Tuossahan joku vanhempi, jonkun oppilaan sisarus tai "välivuotta" viettävä alalle haluava olisi suuresti auttanut. Suomessa moni tuollainen asia olisi jo ratkaistu ihan ns.maalaisjärjellä.

Näimme tosin myös hyvin modernia ja toisenlaista opettamista, sillä niin paljon riippui opettajasta, hänen koulutukseltaan, luokan koosta ja koulun ilmapiiristä.

Meille kaikille oli nimetty omat yhteistyöopettajat, mutta useimmat meistä ehtivät vierailla myös projektin ulkopuolelle jääneiden opettajien luokissa. Monet  meistä  huomasivat, että pariksi nimetyllä opettajalla olikin jo  lähes kaikki aktiivisen oppimisen keinot käytössä. Sen sijaan viereisestä luokasta kuului "toistajien kuoron " tauoton  lausunta. Myös opettajanhuoneessa  joku pyysi: " Tule minunkin luokkaan, haluaisin niin, että tulet."

Tiedä sitten, oiottiinko tuossa yhteisiä pelisääntöjä, mutta omasta mielestäni viisaat kollegat tekivät hyviä, itsenäisiä ratkaisuja tarjotessaan yhteistyö mahdollisuutta useammalle opettajalle.

Itsenäisiä ratkaisuja.

Tuossahan  sitten olikin se  mutta ja jos .

Suuri yllätys ja aikamoinen haaste oli yhdistää hollantilainen ja suomalainen opettajuus, sillä meidät oli jaettu kouluryhmiin, joissa oli suomalaiset ja hollantilaiset yhdessä.
Lisäksi oli " Staffi" eli johtoryhmä sekä "koulunjohtajien ryhmä", johon sitten  sain yllättäen  kutsun minäkin.
Eli hallinnollisia rakenteita, joiden tarpeellisuutta/ tehokuutta/ toimivuutta mietin edelleen.

Meistä suomalaisista ei kukaan ollut ollut mukaan aiemmin, ja jotkut hollantilaisesta sen sijaan jo 4-5 kertaa. 
Omassa päässäni ei ainakaan ollut selkää kuvaa projektin sisällä olevasta toimintamallista, vaikka se olikin meille koulutusviikonloppuna esitelty.Oli tavat, joilla annetaan palautetta,oli listat erilaisesta aktiivisen oppimisen  työtavoista, oli ehdotelmia, kuinka monta vinkkiä tai huomiota olisi hyvä nostaa esille palautekeskusteluista.Oli kirjoittamattomia ajatelmia siitä, miten meidän olisi  hyvä olla kouluilla ja luokkahuoneissa, kokouksissa ja työpajoissa.
Oli kansio, josta menettelytavat kyllä löytyivät.

Minulla meni kyllä muutama päivä näihin kompastellessa ja havainnoidessa asioista, joita ei ollut ääneen lausuttu.
Suomalainen opettaja on erityisen itsenäinen, ammattitaitoinen, omaan osaamiseensa ja luovuutensa uskova, joten mihinkään muotiin puristaminen, tai  edes sen yrittäminen  on aika mahdotonta.

Tiukkaa teki myös erittäin raskas ja pitkä päiväohjelma, jonka sisällä ei ollut aikaa reflektoida, rauhoittua ja keskustella epävirallisesti muiden kanssa. Suomalainen kaipaa yksinoloa.
Minä ainakin.
Kun herätys oli useimmiten puoli kuusi ja päivän virallinen ohjelma  päättyi noin klo 21, niin huh-huh.Omalle kohdalle sattui vielä erittäin huonosti nukutut yöt, joten jotkut päivät olivat helteessä melkoisen uuvuttavia.

Aivan, me emme olleet siellä itseämme varten, kyllä sen ymmärrän.Totta kai sinne on menty tekemään töitä, ne pari viikkoa, jotka oli tähän projektiin varattu.Mutta itsestään huoltapitäminen ei ole itsekkyyttä,vaan sen varmistamista, että on joka aamu yhteistyökoululla innokkaana, idearikkaana ja rohkeana, omana itsenään, korvat, silmät ja sielu avoimena.

Eli kyllä, jos saamme valmisteluryhmään ja johtoryhmään yhden, tänä vuonna mukana olleista opettajistamme. Hyviä typpejä tuohon tehtävään olisi suomalaistiimissä useita.
Kyllä ja ehkä, jos kurssia  reivataan hieman leppoisimmille vesille, ja pienet poikkeamat  reitin ulkopuolelle sallitaan.
Kyllä, jos rahat löytyvät ja ajankohta sopii.
Kyllä, sillä haluaisin jo nyt palata kouluille, joissa olin!