Humaani herätys

Voin vain  ihmetellä tätä heräämisten  määrää!

Avaan Facebookin ja näen  kymmeniä  uutisia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita auttavista  vapaaehtoisten ryhmistä.
Sen lisäksi, että niitä on paljon, ryhmät näyttävät toimivan hyvin.
Ne ovat organisoitua, suunniteltuja ja yhteistyössä kaupunkien, kuntien ja seurakuntien työntekijöiden kanssa koordinoituja.

Mistä nämä ihmiset ovat löytyneet ? Mikä on heidät herättänyt ?

Vaikutusta on varmasti ollut tiedoilla  kehitysyhteistyöjärjestöjen hädästä  ja määrärahojen mittavasta vähenemisestä. Ehkä meitä hävettää ja halutaan näyttää, että emme ajattele samalla tavoin, vaan todistaa, että meillä on varaa, halua ja mahdollisuuksia auttaa.

Olen  seurannut erityisesti Espoon alaikäisten turvapaikanhakijoiden  tukiryhmän toimintaa Facebookissa. Ja ihan äimistynyt, mitä kaikkea siellä on saatu aikaan. On kerätty mm. tuhanisia uusia  sukkia, sadoittain hygeniatuotepakkauksia ja vaatekeräyksen tuloksista on koottu pieni 
 " valintamyymälä"  josta nuoret voivat ohjaajiensa kanssa tulla yhdessä valitsemaan oman perussetin vaatteita ja muuta tarpeellista.

On hyvin nuorten omaa tahtoa ja itsenäisyyttä kunnioittavaa, että mm. vaatevalinnat  saa tehdä itse. Espoo ei virallisesti vastaanota pakolaisia, mutta nämä alaikäisten tekevät siis poikkeuksen.
Ja kyllä heitä on nyt saapunutkin, niin paljon, että tilat ovat loppuneet ja nuoria on sijoitettu hotellinkin.Tavoitteena on sijoittaa suuri osa nuorista perheisiin.

Siinä kyllä riittää haastetta, sekä nuorelle että vastaanottavalle perheelle. On aivan toisenlaista majoittaa tarkan seulan läpikäynyt vaihto-oppilas kuin vaurioituneesta ympäristöstä hädissään paennut nuori. Luin näet jostakin, että  vaihto-oppilaiden majoitusta  olisi verrattu näiden nuorten majoittamiseen.

Vaikka kuinka toivoisin olevaniyksi näissä majoittajaperheistä, tuntuu se aika mahdottomalta.
Rakastan jo liikaa tätä keski-ikäisen vapautta tulla ja mennä, joten kouluikäisen nuoren elämänrytmiin asettautuminen ei tunnu mahdolliselta. 

Jotain aioin kuitenkin tehdä. Olen kokoamassa rytmiikan- ja  musiikinopettajista ryhmää, joka järjestää rummutustyöpajan tai kaksikin näille nuorille.Vaikka heillä on koulua, aika käy pitkäksi erityisesti viikonloppuisin.
Ohjaajat toivovatkin, että nuoria kutsuttaisiin talojen ulkopuolelle, jotta  he eivät mökkihöperöidy.
Musiikki on hyvä keino purkaa tunteita, ja rummutus varmaan sopii siihen erityisen hyvin, kun yhteistä kieltä ei ole.

Jotain pientä on tapahtunut myös Kenian matkan tiimoilta. Näytin omille lapsikuorolaisilleni leirillä  kuvia ja videoita  matkalta. Oli kyllä aika ristiriitaista, kun siellä hotellitasoisessa majoituksessa, Hvittorpin upean jugendlinnan kupeessa, näitä kuvia katselimme.

Pikkuisten puurolounas Keniassa ja meidän mysliä, muroja, leikkeleitä  kaakaota, hilloja, leseitä, leipiä  jne. sisältävä aamupala saisi kenialaisten lasten silmät lautasen kokoiksiksi hämmästyksestä.Nämäkö kaikki, ja meitä varten?

Samoja kuvia näytin myös isossa työneuvottelussa työkavereilleni.
Kuvat ja kokemukseni hiljensi joukon. Olin tosi hämmästynyt, kuinka paljon liikutuin, kun matkaa äänen sain muistella.
Sain tosiaan sadat lapset ja opettajat sydämelleni.

Ja siellä he näyttävät pysyvän ❤️.