Uusia sointuja

Parin viikon päästä en olekaan lomailemassa täällä Saimaan rannalla, vaan ilmeisen ihan ahkerasti työskentelemässä pedagogisten menetelmien parissa.image.jpg

Saimme juhannuksena alustavan ohjelmana matkan ajaksi, ja tiiviltä se näyttää. Aamupäivisin  oli paljon suunnittelua, oppituntien seuraamista, yhteistä opetustyötä ja iltapäivisin  yhteisiä palautekeskusteluja. Saimme runsaasti materiaalia, joita voimme sitten käyttää työskentelyn apuna ja osa materiaalista  tuntui tutulta. Huomion kiinnittäminen työskentelytapojen monipuolisuuteen, tuntien rakenteeseen, lasten vireystilan ja opettajan ja oppilaiden vuorovaikutuksen arviointiin on  perehdytty jo  muskariopettajaopiskelijoiden ohjaamisen yhteydessä.

Muistan kyllä myös ihmeen tarkkaan kaikki omien opintojeni aikaiset arviontikeskustelut ja opetusnäytteet. Ikävin ja ihanin sattuivat samalla vuodelle. Itkin silmät päästäni Jorvin synnytysosaston harjoittelun päätteeksi, kun Ilkeä Osastonhoitaja ankarin sanankääntein arvioi minut kelvottomaksi lastenhoitajaoppilaaksi, kakkosen sain armosta... Saman keväänä olin harjoittelujaksolla Lastenklinikan sydänosastolla, ja sitten olikin ihan toisin. Ihana Osastonhoitaja jaksoi  perehdyttää ja kannustaa.Hyvin  haastavan harjoittelun päätteeksi napsahti 5. Hänen kypsän ja asiantuntevan palautteensa varassa rakennuin ja muistan hänen sanansa erityisen tarkasti, vielä näin 30 vuoden jälkeenkin.

Vieraassa maassa, vieraalla kielellä ja niin vieraassa opetuskulttuurissa palutekeskusteluista tule varmasti kotomaan palautehetkiä huimasti haastavampia.

Kouluja,joissa vierailemme on kahdeksan.Oppilaita on yli 3200 ja opettajia yhteensä noin 100.

Kaikki ovat peruskouluja, ala-asteita lähinnä, mutta silti oppilaat voivat olla kovin eri-ikäisiä luokka-asteesta huolimatta.

Tämän lisäksi meillä on koulujen johtajille suunnattu kehittämisohjelmaa, ja se tuntuu työtehtävistä kaikkien vieraimm, kun olen nyt valmistautunut lähinnä opettelemalla uusia ukulelesointuja ja keräämällä sopivia lauluja..

" Bwana Mangi alikuwa Na shamba, hiya hiyaahoo.
Nakatinka shamba alikuwa Na Ny'ombe hiya,hiyaahoo.
Na Momoo hapa, Na Moomoo Pale, hapa moo, Pale moo
Potepote Moomuu.
Bwama.... "

Tämhän on tietysti Piippolan vaari swahilin kielellä !

"Siyahamba" on myös matkalle lähdössä.


image.jpg
Siellä opettajakokoukset alkavat ja päättyvät yleensä rukouksiin ja lauluun.
Se ei onneksi ole mulle vierasta, vaan ihan arkisia ja kotoisia  työtehtäviin liittyviä normaaleja kokouskäytänteitä. Kun vaihdoin musiikkiopistomaailmasta seurakuntaan töihin, oli ensimmäisen kokouskin aika ihmeellinen, kun siihen tietysti liittyi nuo rukoukset, esityslistan lukemisen ja  parin huonon vitsin  sijaan.


Minutkin matkaan lähettäviä järjestöjä, Kirkon Ulkomaanapua ja Opettajat ilma rajoja on järkyttänyt ja varmasti myös pelottanut käsittämättömän suuret ja nopeat kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset.
Määrärahaleikkaukset  vielä painottuvat kansalaisjärjestöjen toimintamäärärahoihin, kun taas vientivetoinen kehitysyhteistyö saa 100 miljoonaan lisää.Eli siis voittoa tavoittelevat tahot, bisnesajatteluun pohjautuvat. Niin, en oikein jaksa uskoa siihen että omistajien rahojen kerryttämisen  sijaan bisnespohjaiset projektit oikeasti keskittyisivät humanitaaristen valintojen perusteella suunnattujen hankkeiden edistämiseen. Eiköhän silloin jää ne köyhimmät, ei mediaa kiinnostavat ja kipeimmin apua tarvitsevat tahot vailla tukea. Vientivetoiset kehitysyhteistöprojektit ovat tutkitusti olleet huonosti sujuneita  hankkeita.

On mahdotonta uskoa ja ymmärtää, että määrärahaleikkaust ovat viimeisen tiedon mukaan peräti 43 % . On todistettu, että järjestöille ohjattu 1 euro muuttuu kahdeksi euroksi,kun siihen liitetään vapaaehtoinen varainhankinta, johon järjestöt suuresti panostavat.Eli nuo leikkausten euromäärät siis vielä tuplaaantuvat todellisessa elämässä !

Hallituksen kehitysyhteistyöleikkaukset tuovat nimellisesti 0,06- 0,08 % säästön menoarvioon.
Tämän lisäksi ( tänään uutisoituja tietoa ) aiotaan vähentää suomen pakolaiskiintiötä peräti 25 %. Eilen oli maailman pakolaisten päivä. suomi huomioi sen kovin töykeällä tavalla 😕.

Hävettää ja nolottaa olla tämmöisen takapajulan ja itsekkyyden valtakunnassa.

Kyllä meillä olisi varaa olla tekemättä moisia leikkauksia !
Allekirjoita vetoomus!

http://pelastetaankehitysyhteistyo.fi