Andrew 

Puolen  yön aikaan istun täällä katolisten nunnien ylläpitämässä vierasmajassa.
Matka sujui rennosti ja rattoisasti.
Huippuhetkikin mahtui matkalle.

Samassa koneessa oli suloinen lapsiperhe ja lentokentällä seisoskelimme  jonoissa ja  viereisessä jonossa oli tuo perhe.

Heillä  oli neljä  alle kouluikäistä lasta
Isän sylissä ollut vuoden vanha katsoi minuun oikein tarkasti, ojensi  yllättäen molemmat kätensä ja pyrki syliin.
Siinä pari sanaa vaihdettiin ja isä ojensi vauvan minulle.
Ja tuo pikkuinen painoi poskensa mun olkapäälle ja jäi siihen !❤️

Ihan kuin olisi ollut maailman tutuimman ihmisen sylissä.
Jonotin sitten perheen kanssa  yhdessä ja kuulin, että ovat juuri muutamassa Amerikasta Keniaan lähetystyöhön.
Vielä matkatavaraluovutuksessakin sain pitää pikkuista Andrewta.
Kun oman ryhmäni jatkoi matkaa, saivat he rattaat hihnalta ja sinne siirrettiin  puoliunessa sylissäni nuokkuva pikkupoika.

Toivottelimme vielä puolin ja tosin hyvää matkaa, siunausta ja kaikkea hyvää.