Ostettu ja myyty. 

Hylätty ja jätetty.

Unohdettu.

Pahoinpidelty ja kidutettu. 

Ei, ei hän.Tuolla pienellä on rakastava äiti.
Äiti osallistui vanhempien edustajana koulutuspäiväämme Keniassa.
Hän kantoi vastuuta lapsista ja heidän tulevaisuudestaan.
Pienin oli opettajamme.

Mutta hänet,  sirpaleiksi isketyn ihmisen, hänet tapasin Suomessa.
Hänet, joka oli paennut käsittämättömiä reittejä pitkin, henkensä uhalla.Tietämättä mihin päätyy ja luottaen ihmisiin, joihin ei voi luottaa.

Turvapaikanhakija, maahanmuuttaja tai paperiton pakolainen.
Turvaton, kielitaidoton, väsynyt, pelokas.

Hän on äiditön  ja isätön.
Hänen pitää oppia uusi kieli, uudet ruuat, uudet reitit, uudet tavat ja tottumukset, uusi koti.
Uudet koulut ja uudet kurssit.Uudet, oudot suomalaiset.

Hänen kanssaan sain laulaa ja soittaa.Tämän uuden maan lauluja. Ne tarttuivat lauseita nopeammin, rytmien auttamana voi etsiä uusia polkuja ja teitä kuljettavaksi.
Vuosituhansia  vanhojen melodioiden viemänä kuljin hänen kanssaan kotiin.
Sinne jääneiden rakkaiden haudoille, sinne kadonneiden siskojen ja veljien hämärtyviin kuviin.
Muistoihin, jotka elivät laulajan kasvoilla. Näimme nuo kivut, ne pakottivat sulkemaan silmät. 
 
Ymmärsimme  laulusta kaiken, vaikkemme en ymmärtäneet sanaakaan.Laulu sai kuulijoiden silmät kyyneltymään ja sydämet pakahtumaan. Laulun jälkeen hän tuli luokseni.

Hän tuli ja vain katsoi. Hän halasi, itki  ja katsoi.

Näemmekö vielä?

Nyökkäsin

Hän sanoi:
Auta.
Help me.
Auta minua laulamaan.