Vastaa aina kyllä ja  elämästä tulee jännempää.

Tänään jouduin ihan hetken pohtimaan, vastaanko kyllä.
Ylen toimittaja soitti ja kysyi, voisivatko haastatella minua kehitysyhteistyöleikkauksia 
käsittelevään A-studion ohjelmaan.
Hän oli lukenut Essestä haastattelun ja ajatteli, että voisin jotenkin kuvailla tunteitani ja kokemuksiani matkasta.

Ensimmäinen ajatus oli  sitten mä kuitenkin sanon jotain toooosiiii tyhmää
Seuraava ajatus oli että sitten mä kuitenkin sanon jotain toooosii hölmöä.

Kolmas ajatus,että ei kyllä meillä kotona mitään haastatteluja.
Eivät halunneet mitään toimistossa tapahtuvaa haastattelua vaan haluaisivat kuvata meillä kotona.
Tämä EI  ole kuvauksellinen koti...
Näyttää edelleen siltä kuin olisimme muuttaneet  tänne viikko sitten ( ja siitä on sentään melkein vuosi).

Kun nämä lapselliset  pintakuohut oli ohitettu, ajattelin että kyllä se matka oli niin merkittävä kokemus ja toki haluan siitä kertoa.Suorastaan velvollisuus tarttua tilaisuuteen, jos voin jotenkin tukea kehitysyhteistyöjärjestöjä ja tietysti myös  Inkaa ja Minnaa.He tekevät tärkeätä työtään Opettajat ilman rajoja järjestössä täällä Suomessa.

Ja hupsans, kirjoitin ensin että Opettajat ilman järjestöä...
Toivottavasti niin ei käy, niin ei saa käydä.

Olen sanonut kyllä nyt myös monelle muullekin asialle :
huomiselle rukousaamiaisella, suurille muskariryhmille, mahtavan suurelle lapsikuorolle, parin päivän kuoroleirille, Kirkkomuskarikirjalle, juhlamessulle, koulutusjutuille, lapsityön juhlakonsertille,
Seurakuntien lapsikuorojen yhteiskonsertille jne.jne.

Töitä siis paljon tiedossa, onneksi niin mieluisia ja innostavia, että ehdin ja jaksan.
Kunhan pääsen välillä mökille.
Ja opettelen käyttämään kalenteria.Sellaista  mulla ei ole ollut 15 vuoteen.
Huomenna menen ostamaan.

Tämä ilmestyy syyskuussa.Eilen oli deadline muutoksille.

Siitä tuli nyt semmoinen kuin tuli.