Lapsi on nähnyt enkeleitä

" Pikkuinen lapsi näkee sen, mitä ei näe aikuinen,
Silmiä lapsen ei mikään peitä, lapsi on nähnyt enkeleitä
suuressa Jumalan talossa, puhtaassa, kirkkaassa valossa."

Tänään lauloi näin.

Armas kollegani Essi on säveltänyt tämän Anne-Mari Kaskisen kauniin runon.
Tällä viikolla olen tuntunut monasti, että noin se tosiaankin on.

Mutta myös toisinpäin.
Olen nähnyt tänäänkin pikkuisissa  enkeleitä, suorastaan koskettanut heitä.

Kun lapsi tulee toista  kertaa muskariin ja sanoo :

" Oiiih, tämä on se ihana musiikkihuone!"


Tai kun pitkän työpäivän päätteksi jutustelen  tutun pikkuoppilaan kanssa:
Hän sanoo: "Mä saan tänään yllärin kaupasta."
Minä : Ai, onpa kivaa ! Mulle  ei kyllä oo tänään luvassa mitään kivoja ylläreitä."
Hän sanoo: " Onpas, tässä on sulle ylläri ❤️ "
Ja kapsahtaa kaulaan, rutistaa lujaa!

Entäpä kun istutaan ihan tuoreen vauvaryhmän  ja äitien kanssa lattialla.

Huomaan, kuinka yksi näistä pienistä alkaa hivuttaa itseään pitkin lattiaa, mönkii, ryömii ja ähertää.
Lopulta on minun kohdalla. Puskee syliin, otan ja hän painaa päänsä olkapäälle.
Viesti on selvä ja sanaton.

Tässä on hyvä, täällä on turvallista, tästä minä pidän.

Mä kuulen nuo sanat.

Vauva kuiskaa.