Proosakursilla tuli tehtäväksi kirjoittaa fantasiaväritteinen teksti.

En koskaan lue fantasiaa, joten tuntui ihan vieraalta.

Mutta sitten syntyi lapsille tarkoitettu teksti. Ja ehkä symboliikkaa aukeaa meille aikuisille eri tavoin..

Lapsille on nyt tullut tehtyä aika paljon muutakin, loruja ja lauluja.  Ehkä postailen niitäkin jonakin päivänä.

 Elsan portaat

Iso viisari on keskellä ja pieni kympin kohdalla. Siitä tiedän, että en mene tänään eskariin.
Äiskät unohti taas viedä. Mutta ei se haittaa. Mun paras kaverikin, Elias on poissa koko viikon. Ope sanoi, että sillä on enterorokkoa ja se on kuulemma ihan KAAMEE tauti.
Tulee  rakkuloita suu täyteen ja ei voi juoda mitään, ei edes kokista, kun sattuu niin kauheasti. Ja sitten irtoaa nahka ja kynnet putoaa. Mua vähän pelottaa, miltä Elias nyt näyttää. Näkyykö sen verisuonet, jos siltä on kaikki nahkatkin lähtenyt ?  Enterorokko voi tarttua vaikka kaikkiin tarhan lapsiin.
Mä en halua, että saan enterorokkoa. Jos kynnet irtoaa en voi laittaa kynsilakka. En edes sitä rumaa, melkein kakanväristä ruskeeta, jonka sain naapurin mummolta.

Sitä minä vaan mietin, että olikohan  Frozenin Elsallakin  ollut enterorokko ?  Ja sille kasvoi ihan pahat kynnet, kun oikeat irtosivat. Siinä elokuvassa Elsan tavallisten kynsien tilalla oli sellaiset kynnet, että niistä lähti jäätä ja pakkasta joka paikkaan. Se melkein tappoi pikkusiskonsa.Elsa jäädytti vahingossa siskon sydämen. Olen katsonut sen elokuvan melkein sata kertaa, ja aina vähän itkettää. Mutta se on silti ihana.

 

Ehkä katsonkin taas sen Frozenin, kun on kerran kotipäivä.  Mutta en taida voida, koska alakerrasta kuuluu soittoa. Telkkari on siellä, eikä meillä ole mitään pädiä. Meillä voi katsoa leffoja vain telkusta.
Mun vanhemmat ovat jo ehtineet aloittaa tänä aamuna soittamisen. Ne on muusikoita. Ne soittaa ja soittaa ja soittaa. Sitten kun ne on harjoitteleet tarpeeksi täällä kotona, ne lähtee kiertueelle. Sitten ne taas soittaa ja soittaa ja soittaa, mutta joka ilta eri paikoissa.

No, koska en pääse tänään eskariin, otan Lousku-koiran kainaloon ja menen alakertaan. Siellä on kukallinen sohva, jolla minä ja Losku viihdytään.

Äiti kääntää päätään pianon äärestä ja äiskä vilkuttaa mulle sellon jousella ja jatkaa soittamista.
Ne aina ihmettelee, miten mä jaksan kuunnella niiden harjoituksia ja istua siinä sohvalla. Mutta kun ne ei tiedä. Ne ei tiedä, että en ole ollenkaan tässä sohvalla vaan ihan jossain muualla.

Aikuiset eivät näe salaisia portaita, vaikka minä näen ne aina ihan selvästi.
On monia portaita. Rakennan niitä sävelistä ja siksi ne on aina erilaisia, riippuen siitä, mitä  vanhemmat soittavat.

Mulla on lempikappaleita, joista tulee niin kauniita rappusia. Sitten on semmoisia, että pitää laittaa Lousku kipuamaan ne ensin. Jos se tulee häntä koipien välissä takaisin, en minäkään lähde niille rappusille.
Tänään äiskät soittavat ihanaa kappaletta. Se on aika hidas ja vähän surullisen kuuloinen. Äiskät sanoo, että sen nimi on Joutsen, mutta ei se ole oikea nimi sille.
Se on Elsan laulu. Elsa jo odottaa mua  tuolla ylhäällä. Elsan linnaan vievät portaat  on tosi jyrkät ja liukkaat. Niissä on jäisiä, kylmiä jääpuikkoja, mutta vain niiden avulla pääsee ylöspäin, kun ottaa niistä tukea. 
Me ollaan  Elsan kanssa melkein kavereita. Siksi vaan melkein, kun Elsa on aika hankala. Sitä pelottaa, että käy samalla tavalla kuin sen siskolle. Että mä jäädyn ja alan muuttua lumilapseksi. Vaikka kuinka selitän sille, että olen ihan oikea, elävä lapsi, eikä minua voi pakastaa, niin ei se oikein usko.

Elsalla on usein  paha mieli. Se ei ymmärrä, mitä varten sen kädet jäädyttää ja tekee jäävuoria.
Eihän semmoisesta ole mitään hyötyä.  " Ajattele, jos mun sormista sinkoilisi kukkia, hattaroita, poutapilviä, hentoja kesäsateita ja iloisia nauruja. Silloin kaikki tykkäisivät, eikä tarvitsisi koko ajan pelätä " sanoi Elsa, kun  viimeksi  lähdin linnasta kohti kukkasohvaa.

Sitä mietin täällä kotona yksi päivä, kun katsoin äitien kanssa telkkaria. Sieltä tuli kuvia Afrikasta.  Pelloilla oli eläinten luurankoja. Ne oli kuolleet, koska ei ollut enää juomavettä, sanoi äiskä mulle. Eikä lapsetkaan saa tarpeeksi ruokaa, kun siellä ei ole satanut moneen vuoteen, eikä mikään enää kasva. Ei näkynyt kukkia, eikä puroja eikä ruohoa. Kaikkialla oli vain punaista ja keltaista hiekkaa.

Silloin mä keksin ! Kun Elsan laulu soi seuraavan kerran, otan mukaan lentsikan ja kiipeän portaat niin nopeasti kuin ikinä kerkeän.

Tänään, enterorokkopäivänä, sitten tein niin.

" Elsa, tuu ikkunaan " huusin Elsan linnan portilla.

Elsa kurkkasi ikkunasta, avasi sen ja sanoi:  " Mene  takaisin sun omaan kotiin ! Mä en haluu leikkii sun kanssa. Mun kädet on tänään ihan jäässä eikä ne tottele ollenkaan. Oon jo ehtinyt jäädyttää  mun kylpyveden ja aamukaakaon. "
" Mut, Elsa päästä mut sisään. Mulla on sulle yllätys. Sun paha mieli häipyy varmasti. Usko ! Mä tiedän, mitä hyvää me voidaan tehdä sun jääkäsilläsi."

Elsa kurkistaa ikkunasta.Lousku haukkuu ja heiluttaa häntää, kun kuulee Elsan äänen.
Se hyppää ovea vasten raapimaan, ja sitä Elsa ei voi vastustaa.
Sininen ovi aukeaa ja me päästään sisälle.

En malta odottaa, vaan otan heti esiin lentokoneen. " Elsa, me lähdetään matkalle " sanon ihan innoissani. " Hyppää kyytiin, nyt lennetään Afrikkaan, sun jääkäsiä tarvitaan siellä. "

Oli tosi vaikeata suostutella Elsa mukaan, mutta kun tarpeeksi kauan pyysin ja pyysin, niin lopulta se lupasi: " Mutta jos tämä ei onnistu, niin en ikinä enää lähde  täältä linnasta mihinkään, enkä avaa sulle enää koskaan ovea." tuiskahti Elsa  kivutessaan koneeseen.

Niin me lähdemme. Me lennämme yli merien, yli vihreiden ja harmaiden vuorten, yli keltaisten hiekka-aavikoiden. Lentokone lentää haaveiden ja toiveiden voimalla ja ihan oikeaan suuntaan.

Kaikki on niin kaunista, että Elsakin unohtaa pahan mielensä ja ihastelee kaikkea näkemäänsä. 
" Olisin iloinen, jos mun ei enää tarvitsisi piilotella linnassa. Multa jää niin paljon kaunista näkemättä ", kuiskaa Elsa Louskun korvaan.

Pitkän lennon jälkeen kone alkoi laskea korkeutta ja laskeudumme entiselle viljapellolle, jonka  keskellä näkyy kuivunut  joenuoma.
" Elsa, tervetuloa Afrikkaan " sanon.  " Täällä ei ole satanut pitkään, pitkään aikaan ja on ollut aivan liian kuuma. Kukaan ei jaksa käydä töissä tai koulussa, kun on liian kuuma ja pelloilla ei kasva mikään, kun ei ole vettä."

Elsa katsoo mua pitkään. Hitaasti hänen kasvoilleen kohoaa hymy: " Ai, täällä tarvitaan viilennystä ! " hän hihkaisee. 

" Sen minä kyllä osaan. Täältä pesee" huutaa Elsa ja näen miten hänen sormistaan alkaa virrata jäätä joenuomaan. Koska hiekka ja ilma ovat niin lämpöisiä, alkaa Elsan sormista lähtevä jäähile saman tien sulaa, ja pitkin joenuomaa virtaa kirkasta ja puhdasta vettä.
Lähellä olevan eläinten juomapaikkaankin  alkaa pikkuhiljaa liristä vettä. Puhtaan veden tuoksu houkuttaa sinne elämiä.
Katselemme Elsan kanssa hämmästyneinä, kuinka kuivuuden väsyttämät elefantit, kirahvit ja antiloopit  saapuvat juomaan. Norsut imevät vettä kärsiinsä ja ruiskuttelevat sitä toistensa ylle ja ympäriinsä. Ihan kuin vesisotaa leikkivät pikkulapset.

Aavikon kuiva maa alkaa kastua ja sinne tänne nousee pieniä, valkoisia aavikkokukkia.

 

Emme malta lopettaa. Elsa laskee sormistaan jäätä kylän kaivoihin, vesisäiliöihin, peltojen kastelualtaisiin ja joenmutkan lampareeseen. Lopulta vettä on niin monessa paikassa, että uskomme sitä olevan tarpeeksi.

Päätämme jäädä odottamaan aamua ja käymme nukkumaan koneen siiven alle. 

Aamulla kylän aikuiset heräävät " Tänään ei olekaan niin kuuma " sanovat he ja astuvat ulos.

Ihmiset kävelevät epäuskoisen näköisenä kohden jokea. Ihan kuin siellä kimaltaisi. Ja tosiaan, joessa virtaa kirkas puhdas vesi !
He kokeilevat sitä kädellään, haistavat ja jopa maistavat sitä. Me Elsan kanssa kurkimme koneen siiven alta. Milloinkaan emme varmasti voi Elsan kanssa nähdä yhtä hämmästyneitä ilmeitä, kuin  sinä aamuna tuossa kylässä.
Heidän ilonsa saa meidät nauramaan  ja vähän itkemäänkin.

Kylän lapset juoksevat  joelle  ja ennen kuin kuin kukaan ehtii sanoa mitään, tempaisevat he vaatteensa  pois ja ryntäävät  jokeen pulikoimaan.
Aikuisetkaan eivät voi enää vastustaa kylmän veden kutsua ja kohta koko kylä roiskuttaa, porskuttaa, laulaa ja tanssii  joessa sydämensä kyllyydestä.

Elsa katsoo minua, minä katson Elsaa. Halaamme. Ja minun sydämeni ei jäädy.